Urheiluautot ovat monen pojan unelma ja sellaisen omistaminen on usein edessä keski-iän kriisin yhteydessä. Urheiluauton omistamisella on myös positiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi on tutkittu, että urheiluauton omistaminen nostaa miehen testosterooni tasoja. Tästä ei voi mennä takuuseen, enne kuin itse käy kokeilemassa urheiluautoa.
Urheiluautoja on myynnissä myös Suomessa vaikka meidän maanteillä, ei huippunopeuksia pääse kokeilemaan kuten esimerkiksi Saksan moottoriteillä. Parhain valikoima varmasti löytyy maamme pääkaupungista ja sen ympäristöstä. Täällä on myös paljon autojen harrastelijoita ja tapahtumia, joissa voi käydä ihastelemassa hienoja urheiluautoja. Pääkaupunkiseudulla on myös mahdollista vuokrata urheiluautoja omaan käyttöön ja sellaisella voi lähteä vaikka käymään pohjoisessa reissulla.
Pelkällä haulla netistä, voi löytää kymmeniä liikkeitä pääkaupunkiseudulla, jotka myyvät urheiluautoja. Kun haluat lähteä ostamaan itsellesi unelma autoa suuntaa siis Helsinkiin. Katso hotellit Helsinki ja varaa itsellesi huone. Tämän jälkeen lähde tutustumaan tarjontaan paikan päällä.
Jos olet varma ja tiedät, mitä etsit, voit toki lähteä etsimään autoa netistä. Nykyään verkossa on auto sivustoja jokaisessa maassa, joissa valikoimaan riittää. Monissa maissa on myös toimivat järjestelmät auton historian selvittämiseen, kuten esimerkiksi Virossa. Viron autorekisteri järjestelmä kertoo ilmaiseksi kaikille kaikkien Viroon rekisteröityjen autojen tarkan historia. Tarkoitus on parantaa autokauppaa ja vähentää ongelmatilanteita. Tämä voi olla monesti parempi paikka ostaa auto kuin Suomesta kaupasta, joka ei kerro kaikkia tietoja avoimesti. Muualta ulkomailta voi myös ostaa autoja. Näiden eteen on kuitenkin nähtävä huomattavasti enemmän vaivaa ja monille se tuleekin kynnyskysymykseksi. Tähän on myös vastaus, joka on yritykset, jotka tuovat auton Suomeen sinun puolestasi. Ilmaista tämä palvelu ei tietenkään ole mutta auton sieltä saa varmasti, kunhan on valmis maksamaan siitä.