Retrojulisteet autoista

Ainakin ennen nuorten oli tapana koristella huoneensa julisteilla, joiden teemoina olivat usein näyttelijät, bändit ja autot. Näitä julisteita saatiin esimerkiksi Suosikki-lehdestä tai autoalan lehtien välistä moneen kertaan taiteltuina. Julisteita myös myytiin useissa kaupoissa erillisissä julistetelineissä, joista oli helppoa selailla liikkeen valikoimaa. Kauppojen julisteet olivat suurikokoisempia ja parempilaatuisempia kuin lehtien välissä ilmestyneet julisteet. Silloin ei ollut internettiä, josta etsiä juuri haluamansa kuva, joten oli tyydyttävä siihen valikoimaan, mitä kivijalkakaupoista löysi.

Nykyisin autojulisteet ovat varmasti eniten aikuisten ja jopa keski-ikäisten miesten harrastus. Nämä julisteet saattavat päätyä autotalliin, mökille tai olohuoneeseen kunnollisesti kehystettynä koko perheen ihailtavaksi. Julisteiksi eivät niinkään päädy uudet ja käytännölliset perheautot, vaan ennemmin retromallit tai aivan ikivanhat menopelit. Myös uusilla urheilu- ja formula-autoilla on faninsa. Todennäköisimmin autojuliste löytyy kuitenkin klassikkomallien ihailijoiden seiniltä. Mistä he oikein löytävät nämä tyylikkäät vintage julisteet koteihinsa?

Julisteiden nettikauppaa ja kopioliikkeiden tulostustöitä

Nykyään julisteita on hyvin helppo itse tulostaa A3-kokoiselle paperille, jos vaikkapa työpaikalta löytyy kunnollinen kopiokone. Isomman koon toivossa voi kopiointiliikkeissä teettää julisteen mistä vain paikalle tuomastaan kuvasta. Silti julistekaupalle on omat markkinansa. Nettikirppikseltä voi löytää käytettynä vaikkapa julisteen, jossa on monta kuvaa erilaisista Renaultin automalleista. Sitten on julisteita aivan ensimmäisistä autoista 1900-luvun alusta. Sellaiset julisteet ovat jo suorastaan historia-aiheisia vintageretroilun sijaan.

Amerikanraudat ovat yksi varma aihe, josta löytyy julisteita mielin määrin. Näihin julisteisiin on usein yhdistetty esimerkiksi Las Vegas -teemaa tai autiomaita kaktuksineen. Myös Road 66 on suosittu vintagejulisteiden aihe. Joskus autojulisteet on höystetty pin-up -tytöillä 1950-luvun henkeen. Useat vintageautojen harrastajat ovatkin 1950-luvun tyyliä ihailevia fiftareita, jolloin makuun sopivat niin tietynlaiset autot kuin kellohameiset tytötkin.

Vielä julisteiden nettikaupoissa ei ole juuri kuvia pakettiautoista, jotka on tuunattu asumiskäyttöön sopiviksi, mutta siinä olisi varma uusi myyntihitti. Nuorten suosima Instagram on täynnä tyylikkäitä kuvia, joissa tällainen tuunattu pakettiauto on parkkeerattu upeaan ympäristöön. Erityisesti vanhat Volkswagenin pakettiautomallit on todettu kuvauksellisiksi. Volkswagenin pakettiautot voivat olla hieman pieniä ja paljon kunnostusta vaativia, mutta ne ovat sympaattisia ja kuvauksellisia.