Täyttäviä aamupalaideoita autotallipäivää varten
Auton tuunaaminen ja korjaaminen on aikaa vievää, mutta myös fyysisesti vaativaa tekemistä. Keväällä autoharrastajalla ja tavallisella autonomistajallakin on edessään monia auton perushuoltoon ja ylläpitoon liittyviä rutiinitoimenpiteitä, joista yksi on esimerkiksi talvirenkaiden vaihto kesärenkaisiin maaliskuun alussa. Pitkän talven jälkeen moni huomaa autossaan yhtä sun toista puunattavaa ja tuunattavaa, mikä ei kuitenkaan autoharrastajaa harmita, sillä ilmojen lämmettyä on suorastaan mukava voida touhuta pitempiä aikoja autotallissa. Esimerkiksi viikonloppuna on rentouttavaa voida syventyä autonkorjaukseen oikein ajan kanssa. Tällaiset päivät voivat kuitenkin olla fyysisesti yllättävän rankkoja, joten aamu on hyvä aloittaa tukevalla ja maukkaalla aamiaisella – viikonloppuna on muutenkin mukava panostaa hieman arkea enemmän aamupalatarjoiluun. Nappaa tästä postauksesta vinkkimme täyttäviin ja suussa sulaviin aamupaloihin!
Maukkaat munakkaat ovat varma valinta
Kananmunista ja erilaisista lisukkeista loihdittu munakas on aamupalapöydän klassikko, josta on olemassa varmasti jokaiseen makuun ja mielitekoon sopiva versio. Munakas maistuu erityisen hyvältä, kun valmistat sen perinteisellä valurautapannulla. Tilaa valurautapannu netistä, niin voit valita laajasta valikoimasta juuri itsellesi sopivimman mallin. Hyvällä pannulla munakas kuin munakas saa herkullisen paistopinnan. Aloita suolaisen munakkaan valmistus rikkomalla laakeaan kulhoon haluamasi määrä kananmunia (kaksi munaa henkilöä kohden on hyvä nyrkkisääntö), jonka jälkeen voit lisätä tilkan maitoa, kermaa tai vettä kuohkeutta tuomaan. Lisää tämän jälkeen kulhoon haluamasi mausteet. Pippuri ja suola sopivat kaiken kanssa, joten lisää ainakin ripaus molempia. Sekoita tämän jälkeen seosta vispilällä, jotta munat rikkoontuvat ja seoksen rakenne tasoittuu. Lisää seos pannulle ja lisää päälle haluamasi lisukkeet. Erilaiset juustot, leikkeleet ja pilkotut vihannekset sopivat hyvin munakkaaseen.
Pannulla paistuvat myös makeat herkut
Suomalainen aamupala on arkena perinteisesti suolainen, mutta viikonloppuna ja lomilla moni nauttii suolaisen ja makean yhdistämisestä. Aamupalasta tulee erityisen täyttävä, kun aloitat sen proteiinipitoisella munakkaalla ja nautiskelet lopuksi vaikkapa makeita pannukakkuja. Erilaiset pannukakut ovat helppoja ja nopeita valmistaa, mutta ne tekevät aamiaisesta heti erityisen tuntuisen. Oletko koskaan kuullut banaaniletuista? Nämä modernit pannukakut ovat paitsi maukkaita myös terveellisiä ja ne valmistuvat käden käänteessä vain muutamasta aineksesta. Aloita banaanilettujen valmistaminen muussaamalla haarukalla yksi kypsä banaani kulhoon ja lisää sitten joukkoon kaksi kananmunaa ja puoli teelusikallista leivinjauhetta. Sekoita hyvin ja paista taikinasta haluamasi kokoisia lettuja voissa valurautapannulla. Banaanilettujen lisukkeiksi sopivat hyvin erilaiset marjat, hillot, siirapit ja kermavaahto. Voit lisätä lettuihisi makusi mukaan erilaisia mausteita, kuten kanelia tai kardemummaa.